Kuuntele rakkohaurua
Rakkohauru
Fucus vesiculosus
Rakkohauru on Itämeren rantavyöhykkeen avainlajeja. Se on myös alkuperäislaji, jonka oletetaan levittäytyneen nykyisen Itämeren alueelle jääkauden jälkeisen Litorinamerivaiheen suolaisimpana ajanjaksona. Myrskyjen pohjasta irrottamat rakkohaurut ajautuvat ruskeiksi valleiksi rannalle. Ennen näitä rantaan ajautuneita rakkohaurumassoja käytettiin kasvilannoitteena, sillä niissä on runsaasti mm. kaliumia ja typpeä.
Rakkohauru on ilmastonmuutokseen liittyvä taantuva laji, joka kärsii meren lämpenemisestä, rehevöitymisestä sekä meren suolapitoisuuden vähenemisestä. Rakkohauru on hävinnyt monin paikoin Suomen rannikolta 1970 luvulta lähtien. Myös Seilin saaristossa rakkohaurukasvustot ovat viime vuosikymmeninä taantuneet, kuten koko Saaristomerellä. Nykyisin rakkohauru pystyy muodostamaan elinvoimaisen vyöhykkeen ainoastaan matalaan veteen alle kahden metrin syvyyteen – veden sameus ja lisääntynyt sedimentaatio estävät kasvun syvemmällä.
Rakkohaurumetsillä on suuri ekologinen merkitys, koska ne muodostavat tärkeän elinympäristön monelle Itämeren eliölle. Esimerkiksi rantakäärme on harvinaistunut, koska rakkohaurun vähentymisen myötä myös rantaan ajautuvat rakkohauruvallit, joihin rantakäärme munii, ovat vähentyneet. Rakkohauruvallit ovat saaneet viimeisimmässä luontotyyppien punaisessa kirjassa ’erittäin uhanalainen’ -luokituksen, joka tarkoittaa luontotyyppiä, jolla on erittäin korkea riski hävitä kokonaan.
Kuvataiteilija Kalle Hamm
Kivikkoranta
Saaristomeren jääkauden muovaamat karkeajakoiset moreenit, kiviset riutat ja kalliorannat tarjoavat kasvualustoja vedenalaisille levämetsille. Levät ovat ainoita kivipohjiin kiinnittymään kykeneviä perustuottajia – ne ottavat ravinteensa sekovarren läpi suoraan ympäröivästä merivedestä. Ne eivät siis tarvitse juuria, vaan kiinnittyvät kiinteään alustaan tyvilevyn avulla tai kasvavat alustaa pitkin ohuena pintakalvona.
Leväkasvillisuus kukoistaa valoisassa rantavyöhykkeessä, litoraalissa, ja sitoo tehokkaasti maalta valuvia ravinteita ja ilmakehän hiiltä leväbiomassaksi. Muodostunut levämetsä tarjoaa ravintoa monimuotoiselle kasvinsyöjäeläimistölle kuten katkoille, siiroille ja kotiloille. Tässä elinympäristössä viihtyvät myös rantavyöhykkeeseen ruokailemaan tai kutemaan tulevat kalat.
Kasvinsyöjät osallistuvat ekosysteemin toimintaan ravinteita ja hiiltä kierrättämällä. Ne siirtävät hyvin tehokkaasti ainetta ja energiaa ravintoverkossa ylemmille tasoille. Kasvinsyönnin rooli meren litoraalivyöhykkeessä on erittäin tärkeä, ja hiilen kierrätys tällä tavoin on määrällisesti paljon suurempi kuin maaekosysteemeissä. Ainekiertojen kautta kivikkorantojen eliöyhteisö kietoutuu osaksi koko Itämeren ekosysteemiä.
Professori Veijo Jormalainen, Ekologia ja evoluutiobiologia, Turun yliopisto
